Hälytyslistan tilannehuone
Puumala: viimeisimmät hälytykset
Puumala: viimeisen 30 päivän aikana on kirjattu 1 tehtävää. Seuranta alkoi 29.9.2026, joten 90 vrk näkymä kattaa vasta ajan sen jälkeen.
- seurannassa alkaen 29.9.2026 yhteensä
- 1
- 30 vrk yhteensä
- 1
- Aktiivisia päiviä 30 vrk
- 1
Viimeisimmät tehtävät
Pelastuslaitokset julkaisevat tiedotteita harkinnan mukaan 1.9.2026 alkaen; lista ei ole täydellinen. Mikä muuttui?
-
Lisätietoja
Etelä-Savon pelastuslaitos sai klo 6:35 hälytyksen öljyvahinkoon Puumalan Kiukuanniementielle. Metsäkonelavetin polttoainesäiliöön oli tullut ajon aikana reikä. Kuljettaja huomasi tilanteen nopeasti ja pysäytti ajoneuvon pienelle levikkeelle. Säiliöstä valui tielle ensiarvion mukaan n. 150l dieseliä ennen kuin vuoto saatiin tukittua. Kuljettajan ripeillä , maa-aineksella suoritetuilla patoamistoimenpiteillä päästö rajautui tiealueelle. Pelastuslaitos pumppasi lammikoitunutta dieseliä astioihin ja edelleen rajoitti päästön leviämistä maastoon. Aamun aikana pilaantunutta maa-ainesta poistetaan tieosuudelta kaivinkoneella. Etelä-Savon pelastuslaitos kiittää onnettomuuden havainnutta kuljettajaa ripeistä vuodontukkimis- ja patoamistoimenpiteistä. Ensitoimenpiteiden onnistumisessa oli ratkaiseva rooli oli myös onnettomuuskohteen lähistöllä asuneen henkilön avuliaisuudella. Hän toimitti kohteeseen astioita joihin vuotoa otettiin talteen ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen. Torjuntatoimenpiteiden arvioidaan kestävän kohteessa aamupäivän ajan.
Valitulla aikavälillä tai rajauksilla ei löytynyt tehtäviä. Kaikista tehtävistä ei julkaista tietoa.
Kuulitko sireenin?
Puumala: ei kirjattuja hälytyksiä viimeisen 24 tunnin aikana. Viimeisin kirjattu tehtävä 29.10.2026. Sireeni voi liittyä johonkin alueen tehtävään. Emme tiedä, mihin, ja kaikista tehtävistä ei julkaista tietoa.
Tuoreimmat tehtävät Etelä-Savossa:
Alueen hälytykset
Kirjatut hälytykset seurannan ajalta
Seurannassa 29.9.2026 alkaen: 1 hälytys · yleisin tehtävä öljyvahinko / ympäristöonnettomuus (1) · 4,8 / 10 000 as. yhteensä seurannan aikana
- syys 2026: 0 (kuukausi osittain)
- loka 2026: 1
- marras 2026: 0 (kuukausi kesken)
Luvut kuvaavat Hälytyslistaan kirjattuja tehtäviä, eivät kaikkia hälytyksiä: kaikista tehtävistä ei julkaista tietoa. Kattavuus ja rajoitukset →