Hälytyslistan tilannehuone
Etelä-Savo: viimeisimmät hälytykset
Etelä-Savossa on kirjattu 26 tehtävää viimeisen 30 päivän aikana. Seuranta alkoi 29.9.2026, joten 90 vrk näkymä kattaa vasta ajan sen jälkeen.
- seurannassa alkaen 29.9.2026 yhteensä
- 27
- 30 vrk yhteensä
- 26
- Aktiivisia päiviä 30 vrk
- 17
Viimeisimmät tehtävät
Pelastuslaitokset julkaisevat tiedotteita harkinnan mukaan 1.9.2026 alkaen; lista ei ole täydellinen. Mikä muuttui?
-
Lisätietoja
Astianpesukone kärähti omakotitalossa pesuohjelman käydessä. Palo ei levinnyt koneesta keittiön rakenteisiin. Pelastuslaitos kantoi koneen ulos. Ei loukkaantuneita.
-
Lisätietoja
Etelä-Savon pelastuslaitos sai klo 6:35 hälytyksen öljyvahinkoon Puumalan Kiukuanniementielle. Metsäkonelavetin polttoainesäiliöön oli tullut ajon aikana reikä. Kuljettaja huomasi tilanteen nopeasti ja pysäytti ajoneuvon pienelle levikkeelle. Säiliöstä valui tielle ensiarvion mukaan n. 150l dieseliä ennen kuin vuoto saatiin tukittua. Kuljettajan ripeillä , maa-aineksella suoritetuilla patoamistoimenpiteillä päästö rajautui tiealueelle. Pelastuslaitos pumppasi lammikoitunutta dieseliä astioihin ja edelleen rajoitti päästön leviämistä maastoon. Aamun aikana pilaantunutta maa-ainesta poistetaan tieosuudelta kaivinkoneella. Etelä-Savon pelastuslaitos kiittää onnettomuuden havainnutta kuljettajaa ripeistä vuodontukkimis- ja patoamistoimenpiteistä. Ensitoimenpiteiden onnistumisessa oli ratkaiseva rooli oli myös onnettomuuskohteen lähistöllä asuneen henkilön avuliaisuudella. Hän toimitti kohteeseen astioita joihin vuotoa otettiin talteen ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen. Torjuntatoimenpiteiden arvioidaan kestävän kohteessa aamupäivän ajan.
-
Lisätietoja
Roska-astia syttynyt palamaan lähellä rakennusta. Pelastuslaitos sai palon sammutettua ennen kuin palo kerkesi levitä rakennukseen. Syttymissyy ei tiedossa. Ei henkilövahinkoja.
-
Lisätietoja
Pysäköitynä ollut henkilöauto syttynyt palamaan ja tuhoutunut ajokelvottomaksi. Pelastuslaitos sammutti palon. Palo ei uhannut rakennuksia tai muita autoja. Syttymissyy ei tiedossa. Ei henkilövahinkoja.
-
Lisätietoja
Pakettiauto syttyi palamaan ajon aikana Ristiinantiellä. Palo alkoi moottoritilasta ja levisi ohjaamoon. Syttymissyy ei ole tiedossa. Henkilövahinkoja ei sattunut. Ajoneuvo tuhoutui ajokelvottomaksi. Pelastuslaitos sammutti palon, ohjasi liikennettä ja siivosi tien palojätteistä.
- Mainos
-
Lisätietoja
Pelastuslaitos liikenneonnettomuustehtävällä Enonkoskella. Alkutietojen mukaan kyseessä henkilöauton ulosajo. Lisätietoja klo. 9 jälkeen.
-
Lisätietoja
Etelä-Savon pelastuslaitos sai varhain perjantaiaamuna hälytyksen liikenneonnettomuuteen Mikkeliin, Lappeenrannantielle n. 10km Mikkelin keskustasta (VT13). Mikkelin suuntaan matkalla ollut traktorimönkijä oli suistunut tuntemattomasta syystä ulos ajoradalta. Onnettomuusajoneuvo kaatoi rytäkässä kolmijalkaisen liikenneopasteen ja päätyi kyljelleen ojaan. Mönkijä vaurioitui onnettomuudessa ajokelvottomaksi ja kaksi kyydissä ollutta henkilöä toimitettiin ensihoidon toimesta Mikkelin keskussairaalaan. Pelastuslaitos raivasi onnettomuuspaikan ja merkitsi kohteen huomionauhalla.
-
Lisätietoja
Tukkirekan nosturi ottanut kiinni siltaan ja kaatuneen perävaunun puukuorma hajosi tielle juuri rampin kohdalla. Voi aiheuttaa liikenteen hidastumista ja kiertotie kohteesta rampin kautta.
-
Lisätietoja
Tukirekan nosturi ottanut siltaan kiinni Kuvansin liittymän kohdalla. Rekan perävaunu on kaatunut ja tukit levinneet tielle. Raivaustyöt ovat käynnissä ja raivaus kestää noin kaksi tuntia. Onnettomuuspaikalla on järjestetty kiertotie ja liikenne pääsee kiertämään eritasoliittymän kautta, Pelastuslaitos ja Poliisi ohjaa liikennettä.
-
Lisätietoja
Pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta Mikkelin Tuskussa klo 11.15. Henkilöauton ja pakettiauton kylkikolari risteysalueella. Osallisena kaksi henkilöä, jotka ensihoito tarkisti tapahtumapaikalla; ei henkilövahinkoja. Pelastuslaitoksen tehtävänä onnettomuuspaikan raivaus ja liikenteenohjaus. Tilanne aiheutti pientä liikennehtaittaa noin tunnin ajan.
-
Lisätietoja
Mies huoltanut laiturissa olevaa venettä, liukastunut ja pudonnut järveen. Mukana ollut henkilö soitti 112 antoi miehelle laiturilla olleen pelastusrenkaan. Pelastuslaitos nosti miehen takaisin laiturille ja ohjattiin ensihoidon tarkastettavaksi.
-
Lisätietoja
Kunnan nuorisotilassa havaittiin kitkerää vaaleaa savua. Pelastuslaitoksen päästyä kohteeseen savun lähde paikantui kärähtäneeseen loisteputkivalaisimeen. Ei varsinaista tulipaloa. Pelastuslaitos varmisti tilanteen ja tuuletti tilat. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
-
Lisätietoja
Pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuustehtävälle alkuiltapäivästä. Onnettomuusajoneuvo oli tuntemattomasta syystä ajautunut järveen. Ajoneuvossa yksi henkilö. Pelastuslaitos sai ajoneuvon vinssillä rantaan. Pelastuslaitos ei kommentoi henkilövahingoista.
-
Lisätietoja
Pelastuslaitos sai hälytyksen suurelle rakennuspalotehtävälle. Vaneritehtaan kuorimossa oli havaittu palon alku ja tehtaan työntekijät tekivät hälytyksen. Tehdaspalokunta sammutti palon ja pelastuslaitos kävi paikanpäällä varmistamassa tilanteen. Palosta ei aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja. Pelastuslaitos ei tiedota asiasta enempää.
-
Tieliikenneonnettomuus Tilanne ohi
Tie 23 DigitrafficLisätietoja
Tie 23, Pieksämäki. Liikennetiedote. Tilanne ohi.
-
Lisätietoja
Omistaja huomasi viljankuivaamosta tulevan savua ja soitti 112. Kyseessä oli aikaisemmin viikonloppuna palovahinkoja kärsinyt viljankuivaamo. Omistaja alkusammutti jauhesammuttimella. Pelastuslaitos ja omistaja purkivat siilon rakenteita, tyhjensivät kuivurisiilon ja varmistivat palon sammuneen. Kuivurissa oleva vilja kärsi vahinkoja palon ja sammutteiden seurauksena. Ei henkilövahinkoja.
-
Tie 13 Digitraffic
Lisätietoja
Tie 13, Mikkeli. Ensitiedote liikenneonnettomuudesta.
-
Lisätietoja
Mikkelin Puuskansaarentiellä vapaa-ajan asunnon alapohjassa ja seinässä syttyi todennäköisesti sähköistä lähtenyt palo. Palo saatiin hallintaan ja raivaustyöt jatkuvat edelleen. Henkilövahinkoja ei sattunut. Ensimmäinen mediatiedote klo 12:39: Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytystehtävän Mikkelin Puuskansaarentielle puoli yhden aikoihin sunnuntaina. Pelastusyksiköt ovat matkalla kohteeseen. Lisätietoja tunnin kuluttua.
-
Lisätietoja
Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytystehtävän Mikkelin Puuskansaarentielle puoli yhden aikoihin sunnuntaina. Pelastusyksiköt ovat matkalla kohteeseen. Lisätietoja tunnin kuluttua.
-
Lisätietoja
Rantasalmen Halttulan kylässä viljan kuivaamon sähkökeskus syttynyt palamaan. Omistaja suorittanut onnistuneesti alkusammutuksen ja palo sammui alkusammutuksen toimesta. Pelastuslaitokselle jäi tehtäväksi tarkistaa, ettei palo ehtinyt levitä rakennukseen laajemmalle. Alustavien tietojen mukaan kuivaamossa ollut vilja ei kärsinyt vahinkoja palon seurauksena ja rakennus ei myöskään isommin kärsinyt vaurioita. Palossa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Palosta ilmoituksen teki kuivaamon omistaja.
-
Tie 9 Digitraffic
Lisätietoja
Tie 9, Suonenjoki, Pieksämäki. Ensitiedote liikenneonnettomuudesta.
-
Tieliikenneonnettomuus Tilanne ohi
Tie 9 DigitrafficLisätietoja
Tie 9, Suonenjoki, Pieksämäki. Liikennetiedote onnettomuudesta. Tilanne ohi.
-
Lisätietoja
Henkilöautojen risteyskolari n. 200m Tuukkalan ABC asemalta Ristiinan suuntaan. Autoissa vain kuljettajat. Ei loukkaantuneita. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä ja siivosi tien auton osista.
-
Lisätietoja
Kohteessa ei paloa. Pelastuslaitos käy tarkastustehtävällä.
-
Lisätietoja
Liikennevälinepalo. Pelastuksen yksiköt matkalla kohteeseen. Lisätietoja tunnin kuluttua.
-
Tie 5 Digitraffic
Lisätietoja
Tie 5, Joroinen. Ensitiedote liikenneonnettomuudesta.
-
Tieliikenneonnettomuus Tilanne ohi
Tie 13 DigitrafficLisätietoja
Tie 13, Mikkeli. Liikennetiedote onnettomuudesta. Tilanne ohi.
Valitulla aikavälillä tai rajauksilla ei löytynyt tehtäviä. Kaikista tehtävistä ei julkaista tietoa.
Kirjatut hälytykset seurannan ajalta
Seurannassa 29.9.2026 alkaen: 27 hälytystä · yleisin tehtävä tieliikenneonnettomuus (13)
- syys 2026: 0 (kuukausi osittain)
- loka 2026: 26
- marras 2026: 1 (kuukausi kesken)
Luvut kuvaavat Hälytyslistaan kirjattuja tehtäviä, eivät kaikkia hälytyksiä: kaikista tehtävistä ei julkaista tietoa. Kattavuus ja rajoitukset →
Samankaltaiset tehtävät lähellä
Tänään koko maassa
1 tehtävä, yleisin tulipalo muu.
Etelä-Savo: muut aikavälit
Aktiivisimmat 24 h: Jyväskylä 5 Porvoo 2 Savonlinna 1